Helsinki City Marathon

15.8.2014 yksin elämämme suurimmista unelmista toteutui. Yhdessä hyvän ystäväni Jaanan kanssa juostiin Helsinki City Maraton.
Unelmaa kohti tiristettiin tuhansia hikipisaroita ja kipiteltiin satoja kilometrejä, muutaman vuoden ajan.
Matkan varrella juostiin muutamat puolikkaat maratonit ja hassuteltiin Extremen Run Vantaalla. Finlandianhiihtokin taittui vesisateessa 2014 talvella.

Helsinkiin saavuttiin maratonia edeltävänä iltana.
Saatiin rauhassa yöpyä tyttäreni Lauran asunnolla. Haettiin juoksunumerot ja muu rekvisiitta.
Illalla lievää jännitystä ilmassa.

 Puolen päivän jälkeen siirryttiin kisahallin maisemiin. Vielä naurattaa ja jaksaa poseerata Paavo Nurmen jalan jäljissä.

Huoltojoukot koostui molempien puolisoista ja heillekkin oli haastetta kuinka siirtyä huholto- pisteeltä toiselle ajoissa.


Viimehetken tankkausta ja väkimäärän ihmettelyä.
Tiikeripalsamia jaloissa ja joka puolella.

 No niin...H-hetki koittaa muutaman minuutin päästä. Nyt ei voi enää perua. Kohta punnitaan onko kaikki se juoksentelu ollut vaivan arvoista.

 Matkaan lähdettiin muutaman muun kanssa.
Juoksimme matkan 5h tavoite ryhmässä. joskus hieman edellä ja loppumatkassa jäätiin muutama minuutti.( 5:06:27)

 Liki 30 km kohta takana ja varsinainen maratoni alkaa siitä. Hyviä neuvoja saatiin matkan varrella kokeineilta maratoonareilta. Alkumatkasta niille vähän hymähdeltiin, mutta tuossa kohtaa alkoi maratonin syvin luonne näyttäytyä. Konkarit olivat ihan oikeassa neuvoineen 32km ja seinä tulee eteen. No niinhän siinä kävi.

Viimeiset 5 km meni ihan sumussa. Lonkkia koski, oksetti ja neste ei imeytynyt enää ollenkaan. Sisulla vaan loppuun asti. Ainuttakaan kävelyaskelta ei otettu, juomapaikkoja lukuunottamatta.

Viimeiset tuskaiset sadat metrit ennen stadionia. Ikinä en unohda viimeistä nousua kohti stadionia. Kun viimenään kaarsimme stadionin ovesta sisään, tunne oli sanoinkuvaamaton.
Itkua, naurua ja suurta urheilujuhlan tuntua.









Suuren unelman toteuttamiseen vaadittiin monta juostua kilometriä, monta askelkyykkyä, lukematon määrä rappusia ja vankkaa uskoa siihen, että tämä on mahdollista. Ja niinhän se olikin. Me teimme sen! Koska harjoitteu ja yhteiselämä oli meillä ihan päivittäistä ja tiivistyi vielä viimeisen kevään ja kesän aikana, mietittiin usein että mitä sitten kun tämä on saavutettu? Moni taustajoukoista sanoi: Että tulee varmasti tyhjä olo.
No, kyllähän se tämän urakan tiimoilta tulikin, mutta meillä oli jo seuraava suuri unelma horisontissa odottamassa. Ei siis tyhjää luvassa, ei kalenterissa eikä missään muuallakaan. No ehkä rahapussissa.

Koko ajan takaraivossa oli seuraava tavoite: Patikointi Santiago de Compostelaan.

Helsingin tuliaisia.     

Treenit seuraavaan haasteeseen alkoivat jo heti maratonia seuranneena aamuna.
Nautittiin hyvä aamupala Helsingissä Fazerilla ja siitä sitten suunnistettiin Akateemiseen kirjakauppaa metsästämään karttoja Espanjaan.
Myyjää hymyilytti kun eksyttiin jo pelkkään kirjakauppaan, että kuinkahan mahtaa käydä Caminon vaelluksella. Se jää nähtäväksi!                                                                                                                                                                                                                      

Tähän unelmaamme myös puolisomme innostuivat. Tällä kokoonpanolla ruvettiin tosissamme suunnittelemaan matkaa kohti Ranskan St.Jean Pied de Portia ja sieltä Espanjan halki keskiaikaista pyhiinvaeltajien reittiä patikoiden, päämääräämme Santiago de Compostelaan.