'
Ensimmäinen pysähdys Barceloonassa. Meinattiin rehvakkaasti että nyt maassa maan tavalla Sangriat ja tapakset pöytään. Ei oltu tarjoilijan kanssa ihan samalla aaltopituudella saatuamme ns. Tapakset eteemme. Kipolliset pyöryköitä, jotka muistuttivat lähinna koirille tarjottavia naudanvatsalaukku pyöryköitä. No eihän siinä auttanut ku yrittää edes muutama syödä...Olisikohan kannattanut ottaa ihan vaan hampurilaiset. No sangria ja olut oli ainakin suht juotavaa.
8 tuntia matkustettu bussissa halki Espanjan. Pamplonan asemalla jäätiin pois muutaman muun matkustajan kanssa. Pää aivan pyörällä ja muutenkin ihan väsyksissä. Hotelli helpotus oli onneksi auki. No miehet sitten päräyttivät sinne ja siitähän se rieumu repesi, kun molemmat omissa kopeissaa antaumuksella antoivat tulla " tapakset" pönttöön. Keskimmäisessä kopissa kaverilla oli luultavasti melkoisen tukalat oltavat. Kyllä taas naurettiin...liekö ollut väsymyksellä osansa asiassa.
Sitten käveltiin öistä Pamlploonaa tuntemattomaan ilmansuuntaan, samalla miettien että kuinka tästä nyt mihinkään päästään. Humalainen kansa hoiperteli kapakoista kuka minnekkin ja me peregringot siellä seassa rinkkoinemme. Sitten vaan taksi lennosta ja saatiinkin mukava kuljettaja, joka lälhti meitä viemään ranskan puolelle khti Jean Pied de Portin kylään , noin 70 km päähän. Onneksemme oli pilkko pimeää koska nousut ja serpentti mutkainen tie tuntui pimeässäkin ihan kamalalta saati jos olisimme nähneet kaikki ympärillämme laskeutuvat rotkot ja kalliot. Nousu oli melkoista, korvat lukossa nuokuttiin ja ihmeteltiin otsalamput päässä vastaantulevia pyhiinvaeltajia.
Kylä, mihin saavuimme alkoi vasta hiljalleen heräillä seuraavaan aamuun. Kahviloitten omistajat siivoilivat edellisen yön jälkiä terassien pöydiltä ja lattioilta. Meille selvisi ettemme saisi nukkumispaikkaa ennen puolta päivää mistään, joten siemailimme kupit espressoa ja päätimme aloittaa vaelluksemme juuri siltä seisomalta. Takanamme lento, bussimatka ja valvottu yö, edessä reitin ehkä haasteellisin osuus, Pyreneitten ylitys. En tiedä mistä niitä voimia siunaantui, mutta niin vaan matkaan lähdettiin.
Hohoijaa.....nousua nousun perään. Välillä pusikkoon luonnollisille tarpeille, koska ei ollut todellakaan tietoa milloin kunnolliseen wc: hen olisi mahdollista päästä. Pitkää nousua kävellessämme tuli tutkailtua tietenkin muitakin vaeltajia ja ääneen siinä ihmeteltyä kuinka iäkkäitä ja kunnoltaa eritasoisia ihmisiä matkaan oli lähtenyt. Monen kohdalla mietittiin tapaammeko kenties jossain kohtaa uudelleen. Tässä kohtaa vielä innoissamme tervehdimme ohitettavia kanssa matkaajia sekä ohi hurahtavia pyörällä matkaansa tekeviä peregringoja. Muutama päivä eteenpäin ja nuo tervehdykset alkoivat jo soida korvissa" Bueno Camino" , jokaiselle erikseen......voi hyvää päivää.
Tässä Orissonin majatalossa kuvittelimme olevamme ensimmäisen yön ja kuvitelmaksi se todellakin jäi. Talo oli täynnä jo etukäteen paikkansa varanneita matkaajia. Joten meidän ei auttanut kuin ottaa pientä purtavaa ja jatkaa matkaa eteenpäin Roncesvallesin kylään.
Roncesvallesissa majoituttiin vanhaan luostariin. Luostari oli tosi upeati remontoitu pyhiinvaeltajia varten 120 paikkaiseksi" hostelliksi". Siinä oltiin kyllä hitusen ihmeisämme, kuraisine kenkinemme, jalat rakkuloilla unettoman yön ja Pyreneitten ylityksen jäljiltä. Ystävllisesti meidät otettiin vastaan ja ohjattiin luostarin alakertaa 18 hengen kammioon. Siinä hieman ihmeteltiin että tännekkö ....oikeesti??
Vaan eipä tarvinnut kauaa unta houkutella raavaimmankaan matkaajan. Siihen vaan kupeelleen muutaman muun matkaajan kanssa. Ensin tosin tarvitsi saada vatsaan täytettä. Kaikki kun oli vielä ihan uutta ja outoa, oli ruokailunkin järjestäminen melkoinen episodi. Nähtiinpähän sekin ihme että Jaanalta meinasi "hermohihna" mennä. Väsymys , kylmyys ja suunnaton nälkä...ei tarvinnut kauaa Kettusen rouvan ärräpäitä päästellä kun päästiin pasta patojen ääreen ja kohotettiin ensimmäiset maljat hurjalle retkemme aloitukselle.
Toisen vaelluspäivän aamu oli todella kaunis. Vaelsimme ihanien maalaismaisemien halki, opettelimme espanjaa ja tavasimme varoituskylttejä laidunten porteilla.
Ensimmäiset rakkulat ja varpaiden teippaukset. Tässä nautittiin pocadillokset ja kahvit. Olkapäiden rasvausta ja muuta huoltoa mm. wc käynti. Siitä muodostuikin taas yksi kommellus. Toiletin ovi oli jotenkin epäkunnossa, Ovea kävi jo useampi matkaaja nykimässä ja taisteli sen kanssa. No me rohkeat suomalaiset painettiin kylmästi vessaan vaan. Pelasihan se ovi kun oikein nyki. Oli Jaanan vuoro..kului aikaa eikä rouvaa ruvennut kuulumaan. Pipsa lähti sitten selvittämään tilannetta kahvilan henkilökunnan kanssa, joista kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Aikamme siinä sauhuttuamme saatiin viimein Jaanan vessasta ulos ja matka jatkui. Ja taas naurettiin.....
Seuraavassa paikassa päästiin kivaan hostelliin, missä saatiin istuskella nurmikolla ja nautti paikallista Vino Tinttoa ja pojat pääsivät pyykkäämään. Onneksi oli matkassa oma lavuaarin tulppa, muuten ei olis pyykinpesu sujunut noin hymyssä suin.
Yö nukuttiin 18 hengen huoneessa, miehet ja naiset sulassa sovussa. Patjat oli vuorattu muovilla, joten yö oli jokseenkin tuskaisen kuuma ja kostea. Syytä levottomaan yöhön saattoi olla myös illallisella, missä intouduttiin keskustelemaan pöytäseurueen kanssa ja kertoilemaan kuka mistäkin oli tulossa. Markku hauskuutti pöytäseuruetta sujuvalla lontoollaan kertoessaan omaa työnkuvaa " shit digger".
Mahtoi porukka ihmetellä että mitä ihmettä tuo kaveri työkseen tekee??
Täällä tavattiin myös ensimmäinen suomalainen vaeltaja ja vielä samasssa huoneessa.
Tässä tallataan Pamplonan laitakaupungilla tavoitteena löytää ompelutarvike liike. Pipsan hameesta pamahti vetskari, joten sellainen oli nyt hakusessa. Hieman jo huvitti etukäteen kuinka sen ostaminen onnistuisi kun kukaan ei juuri englantia täälläkään puhunu. Kaiken lisäksi oli siestan aika ja joka putiikki oli kiinni. Viimein löyyi yksi pikku puoti, missä herttainen espanjalais rouva hymyili tiskin takana. Pari viittomaa ja mittanauha, niin vetoketju kaupat oli tehty. Bodylanguage toimii aina.
"Tuohenkiskoja"hostellissa pojilla taas jotain älytöntä jäynää menossa. Paikka sai nimen omistajan mukaan. Hänellä sattui olemaan molemmissa silmissä melko paha karsastus, eikä aina tiennyt mihin suuntaan rouva mahtoi katsella.
Huipulla tuulee. Yksi hetki että lierihatut pysyi päässä. Taisi Japanin poika ottaa melko monta kuvaa ennenkuin onnistui saamaan sellaisen että kaikilla suht koht asusteet oikeissa paikoissa.
Matkan varrella oli lukematon määrä kivistä kasattuja kekoja. Vaeltajat olivat siihen asettaneet kiven kuka minkäkin syyn tai asian takia. Monta onnen asiaa, monta murhetta ja surua, varmasti myös monta toivetta sisältyi noihin kiviröykkiöihin. No meidän jengihän repi tästäkin vitsiä minkä kerkisi, milloin mitäkin toivetta ja saattoipa joku ehdottaa jopa koko röykkiön tasaiseksi tallaamista.....no eihän me nyt sellasta tehdä.....varsinkaan jos ei uskalla. No sen verran olimme olevinamme Pyhällä reitillä ettei ruvettu riekkumaan tärkeiden asioiden äärellä.
....mutta eihän se sitä tarkoita etteikö läppä lentänyt.
Tässä matkalla todellakin autioon kylään. Ei ristinsielua missään ja edellisessä kylässä kaikki majapaikat tupaten täynnä. Vähä alkoi jo huolestuttaa......Matkan aikana tapasimme monen moista kulkijaa. Joidenkin kanssa vaihdoimme aina muutaman sanan. Pitkään kuljimme samaa matkaa kahden lyhyehkön ranskalaisen vanhemman rouvan kanssa. Tapasimme heidän useana päivänä ja moneen kertaan. Nämä rouvat saivat lempinimen " kääppärit". Itse kun painelimme vauhdilla eteenpäin, piti aina välillä vilkaista olan yli näkyykö kääppäreitä. Ja kyllähän rouvat pienestä koostaan ja iästään huolimatta olivat sitkeitä sissejä, koska aina he jostain tupsahtivat vierelle tai viimeistään illalla samaan hostelliin.
Ennen reissua oli katseltu elokuvia ja ohjelmia tästä reitistä ja jostain syystä tämä "viinihana" etappi oli jäänyt kaikille mieleen. Viinitila sijaitsi hankalan mutkan takana ja antoi kyllä odottaa itseään. Ennen tilalle tuloa oli vielä risteys, missä piti valita suunta.Meillä tietenkin pelko siitä että valitsisimme sen reitin missä viinihanaa ei olisikaan. 
Tässä sitten täytettiin juomapullot.....
Kylä, missä meinasimme jäädä ilman majoituspaikkaa. Suuri "kunnallinen" hostelli oli aivan täynnä, viimeiset pedit menivät juuri meidän edeltä. Taas pähkäiltiin että mitäs sitten... Ystävällinen hostellin pitäjä neuvoi meitä menemään vähän matkaa kylää eteenpäin ja koputtamaan tiettyyn oveen. Ja kuinka sattuikaan, pääsimme pieneen yksityiseen hostelliin, missä oli kolmelle pariskunnalle omat huoneet, hyvät kylppärit ja mukavat yhteiset tilat. Kaiken lisäksi kolmas pariskunta osoittautui oikein mukavaksi australiaisiksi vaeltajiksi. Heidän kanssaan jatkettiin matkaa seuraavana aamuna ja töörmäsimme heihin vielä myöhemminkin matkan varrella.
Simpukan asentaja vauhdissa. Olikohan tämä ensimmäinen vai toinen yritys. Ensimmäisellä kerralla asentaja sai melko tylyn vastaanoton ja kääntyi kannoillaan takasin sinne mistä oli tullutkin. Hetken odoteltuaan, uusi yritys ja päästiin asennus hommiin.
Astuttiin sisään ehkä hienoimpaan kirkkoon mitä olimme koskaan nähneet. Kettuselta lähti hattu päästä ja naisilta tirahti kyynel silmäkulmaan. Liikuttava hetki. Markulla polvi niin paskana että jäi osottelemaan kirkon portaille ja sai tyytyä meidän kuvailuun.
Tänne ei enää ikinä. Nautittiin aamupala tässä. huonoa palvelua ja huijausta hinnoissa!! Ainakin meidän mielestä.
Omat eväät matkassa, patonkia, suolaisia oliiveja, chorizo makkaraa, juustoa ja vino tinttoa. Paras palvelu ja tarjoilu. Tyylikkäästi nautittuna suoraan pullosta.
Tästä löydettiin miesten eu de gologne puun juurelta. Nuukina miehinä omaan reppuun vaan ja illalla leukaan.
Kauppareissulla.
Alberguen pihalla oli mukava uima-allas missä muutamat rohkeat kävivät pulahtamassa. Matkanvarrella tutuksi tullut ( en nyt muista kuka, mutta lierihattuinen mies joka yritti koko ajan ohi)pulahti altaaseen ja rupesi tekemään altaan reunalla vatsalihasliikkeitä.......arghh...niinkui ei nyt reissussa olisi jo muutenkin tarpeeksi treeniä.Tästähän sitä sitten taas revittiinkin tarinaa...
Kahden euron albergue....miksi ihmeessä me emme tuonne jääneet. Koko reissun halvin paikka???
Onneksi Impalla ei ollu yhtään nälkä. Kitalaki auki noiden bocadillosten ahmimisesta, loppumatkasta ne syötiin pieniksi murusiksi nypittyinä.
Ja matka jatkuu...... horisontissa.....tie.
Yöllisiä puhdetöitä Burgoksen linja-autoasemalla. Edessä painajaismainen matka Barcelonaan. Bussi tupaten täynnä, lämmityslaite täysillä, hirveää töyssyä ja serpenttiiä kokonaiset kahdeksan tuntia.....huhuhh.
Siihen sitten vaan. Eihän tässä olla yhdessä paljon koisittukkaan.
Temppelin pylväät!!
Pipsan viimeinen olut!
oho.....nyt on porukkaa...
Kyllä siinä on neljä tähteä...mitenkähän tässä nyt budjetin kanssa kävi...ei ollu ihan halvin majoitus...
