Repovesi

Pääsiäisenä riennettiin porukalla vaeltamaan Repoveden kansallispuistoon. Samalla sai taas vähän tuntumaa rinkan kantamisesta. Keli näytti aamulla vähän huolestuttavalta, räntää ja tuulta. Matkaan päästyämme päivä kuitenkin valkeni juuri sopivaksi, puolipilviseksi vaellus keliksi.     

Luonnossa kaksi vuodenaikaa samalla kertaa. Vuorotellen hehkuvaa kevään vihreää ja toisaalla lunta, jäätä ja sohjoa.








      

   

             

Karhulahdessa pysähdyttiin evästauolle. Muita vaeltajia oli aika harvakseen liikenteessä. Liekö sitten syynä ollut meidän syrjäinen reitti valinta.

    Liikkeelle lähdimme Lapinsalmen sisääntulolta ja sieltä reittimme kulki Kuutinlahden kautta         

    Karhulahteen ja seiltä Saarijärven ja Kirnuhuokon kautta Lojukoskelle.     

     

Vaihdellen ala- ja ylämäkeä. Selässä 15kg liikahti yllättävän vaivattomasti. Muutama hikikarpalo otsalla, pitkistäkin nousuista selvittiin.

Saarijärven sisääntulon jälkeen kulkeminen muuttui astetta haasteellisemmaksi. Lunta oli maastossa vielä melkoisesti ja auringon paisteessa se oli muuttunut upottavaksi sohjoksi. Painavat kantamukset selässä ja jo jonkin verran matkaa takana, matkanteko alkoi jo hieman tuntua jaloissa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tavoite oli yöpyä Kirnukankaalla laavussa. Onneksi tuosta suunnitelmasta luovuttiin. Laavu oli melkoisen pieni ja runsaan lumen ympäröimä. Siinä olisi saattanu tulla äitiä ikävä, muutaman asteen pakkasessa keskellä eräämaata.

Iltapäivästä saavuttin Lojukoskella, missä yövyimme. Ensimmäisen päivän taivalta oli takana 19 km melko haastavassa maastossa. Retkikunta oli kuitenkin hyvissä voinneissa ja fiilis korkealla.
Lojukoskelta oli varattu kota yhdeksi yöksi.Yö oli sysipimeä, upea tähtitaivas valaisi yöllisten hiippailijoiden taivalta. Kuka nyt uskaltautui kodan ulkopuolelle.



Kota pysyi lämpimänä, kunhan joku jaksoi mättää jatkuvasti puita takkaan. Yöllä jossain vaiheessa tuli hieman hiipui ja pakkanen hiipi vaeltajien makuupusseihin.
Aamulla kuitenkin kaikki yöpyjät reippaina matkaan. Rinkat selkään ja toinen, hieman lyhyempi taival edessä.

Mutkamäkeä, Mielakka

Välillä alamäkeen. Viiden vuoden tauon jälkeen oli tämänkin kokeiltava ja kyllähän se taito sieltä löytyi. Muutaman kerran piti huipulla miettiä. että kuinkas nämä sukset kääntyikään.

                                                                                 

Ja kuten sanonta kuuluu: alas pääsee aina.

Tyyli on vapaa, kuten meillä yleensäkin on.




Hyvillä eväillä jaksaa painaa menemään. Tänään oli ravintoarvot kohillaan ja hiilarit erityisesti.

Kevät talven patikointia

Kohti seuravaa unelmaa tässä mennään ja kovasti jo polttelee patikointi ja maastoon on päästävä.

Repovedellä polut jo kohtuullisessa kunnossa. Muita retkeilijöitä ei juuri näkynyt Tervajärven reitillä. Varmaankin pysyttelevät vielä Lapinsalmen alueella ja lähi maastossa. Parkkipaikalla kohdattiin pari kaveria, jotka olivat viettäneet yön Määkiässä teltassa. Hikikarpalot otsalla miehet kamppeitaan autoon pakkailivat ja kehuivat että ihan on hyvät on reitit.
No meillä oli tarkoitus juoda päiväkahvit Kuutinlahdella, ei sen pitempää reittiä.









Polku toisinaan ihan käveltävässä kunnossa. Välillä oli edellä menty suksi/ lumikenkä yhdistelmällä tai pulkkaa vedetty perässä, jolloin oli hieman parempaa uraa edessä.
Kuutinkanavan risteyksessä hörpättiin pikaiset kahvit  ja matka jatkui pienen aprikoinnin jälkeen Tervajärven ympäri. Maasto oli sen verran metsäistä, että kulku helppottui lumen osalta huomattavasti, mutta jäätiköitä oli vielä siellä täällä. Onneksi jalassa oli kunnon nastakengät, niin ei niistäkään hirveesti ollut huolta.

 

Osittain salmet oli jo auki, joten jäälle ei uskallettu vaikka varmasti vielä ihan kestävää.Mutta ilman parempaa tietoa virta kohdista pysyttelimme tiiviisti maan kamaralla.Onni matkassa, tietenkin.